Moni yrittäjä kysyy itseltään “tarvitsenko nettisivut yritykselleni?”. Lyhyt vastaus on: kyllä, ehdottomasti! Yrityksesi tulee hyötymään nettisivuista, ja me aiomme selittää miksi.
Netti on vaikuttanut kulttuuriin ja kaupankäyntiin huikeasti jo alusta lähtien, ja sen tärkeisyys kasvaa maailman digitalisaation yhdessä. Suurin osa ihmisistä käyttää internettiä päivittäin eri syitä varten – katsoakseen Netflixiä, oppiakseen jotain uutta, ostoksia tehdäkseen, tutkiakseen jotain tai jutellakseen ystävän kanssa, joka asuu maailman toisella puolella.
Jotkut voi luulla, että kotisivu on liian kallis, jotkut käyttävät muita alustoja ja kanavia markkinointia varten (esim. Facebook), jotkut eivät ehkä vielä ole käsittäneet kotisivun kaikkia etuja. Nettisivut ovat kuitenkin paljon halvempia nykyään kuin vuosikymmen sitten, ja ne maksavat itsensä takaisin ajan myötä.
Eli miksi tarvitsisin kotisivut yritykselleni? Tässä on kuusi syytä: Tässä on kuusi syytä:
1. Nettisivut antavat yritykselle uskottavuutta ja ammattimaisen kuvan
Kotisivu on kuin käyntikortti netissä, se voi auttaa yritystä antamaan hyvän ensimmäisen vaikutelman ja luoda luottamusta asiakkaan ja yrityksen välillä. Asiakas voi kyseenalaistaa yrityksen legitiimiyttä ellei yrityksellä ole nettisivuja.
Nettisivujen lisäksi tarvitset ammattimaisen suunnittelun, joka näyttää hyvältä ja tarjoaa hyvän käyttäjäkokemuksen, sillä yli 75% ihmisistä perustaa käsityksensä yrityksen uskottavuudesta nettisivujen perusteella.
2. Asiakaspalvelua saatavilla 24/7
Nettisivut ovat saatavilla jokaisena sekuntina jokaisesta päivästä, vuodesta vuoteen. Tämä antaa asiakkaille mahdollisuuden lukea yrityksestä juuri silloin kun heille sopii – oli se sitten kello kaksi keskellä yötä. Moni haluaa myös tutkia tuotteita ja palveluita perusteellisesti ennen ostosta, joten tietojen jatkuva saatavuus on todella tärkeää.
Asiakkaita voi myös kannustaa yhteydenottoon yhteydenottolomakkeella nettisivuilla. Nettisivuilla voi myös ottaa käyttöön chattibotti, joka voi vastata asiakkaiden kysymyksiin ja on saatavilla 24/7 – tämä antaa asiakkaille hyvän kokemuksen yrityksen kanssa.
3. Virtuaalinen esittelytila
Kotisivu toimii esittelytilana netissä, olit sitten kuvaaja, käsityöläinen tai suunnittelija. Tuotteiden ja palveluiden esittely on tärkeä osa myyntiprosessia, sillä asiakas saa tutustua palveluun tai tuotteeseen, ja voi siten rauhassa päättää sopiiko palvelu tai tuote hänelle.
4. Tavoita uusia asiakkaita tekemällä yhteistyötä Googlen kanssa
Yrityksen nettisivu auttaa saamaan näkyvyyttä Googlessa, mikä auttaa sekä vanhoja että uusia asiakkaita löytämään yritystäsi. Tänä päivänä googlataan usein heti ensimmäisenä, kun kuulee uudesta yrityksestä, tuotteesta tai palvelusta. Hakukoneoptimoitu (englanniksi search engine optimization tai SEO) verkkosivu auttaa yritystä saamaan näkyvyyttä Googlen hakutuloksissa, ja auttaa täten uusien vierailijoiden saamisessa. Mikäli hakukoneoptimointi on tehty oikein, yritys voi myös näkyä muissa yritykseen liittyvissä hakutuloksissa, kuin juuri sen yrityksen avainsanan hauilla.
5. Tärkeä osa internetmarkkinointia
Markkinointi internetissä kasvaa koko ajan, sillä se on halvempi ja tehokkaampi tapa saada näkyvyyttä, jos vertaa perinteiseen markkinointiin. Markkinointi ei kuitenkaan ole yhtä tehokas ilman nettisivuja, sillä markkinoinnin määränpää on usein juuri nettisivut, jossa esitellään palveluita tai tuotteita.
6. Mukauta omia tarpeita ja omaa brändiä varten
Nettisivu auttaa yrityksiä kertomaan oman tarinan omalla tavallaan. Se maalaa brändistä kuvan ilmeen, sisällön ja käyttäjäkokemuksen avulla, ja vie asiakkaan henkilökohtaiselle matkalle näyttämään yrityksen parhaimpia puolia. Sosiaalisia medioita, kuten Facebookia, ei pysty mukauttamaan samalla tavalla – kaikki näyttää samanlaiselta.
Tässä oli muutama syy, miksi yritys tarvitsee kotisivut. Mietittekö vielä, jos te oikeastitarvitsette yritykselle kotisivut? Soittakaa meille tai laittakaa sähköpostia niin juttelemme.